Vuoden 2022 kirjasuosikit

Kirjavuosi 2022 näyttää tämän kuvan perusteella aika heikolta, mutta ei huolta – sain mukaan kuvaan vain omistamani kirjat. :)

Vaikka tammikuu on kohta jo ohi ja vuosi 2023 jo hyvässä vauhdissa, ajattelin vielä palata viime vuoteen ja jakaa kymmenen suosikkia lukemistani kirjoista. Lista antaa pientä esimakua siitä, minkä tyylisiä kirjoja täällä blogissa ehkä tulee näkymään, ja kenties jopa paljastaa jotain siitä, minkälainen lukija täällä Häpeäjän alter egon takana piilottelee. 

Luin vuonna 2022 yhteensä 94 kirjaa (kuulostaa vaikuttavammalta kuin onkaan; mukana oli sarjakuvia, mangaa ja kuvakirjoja), ja oli yllättävän vaikeaa valikoida tälle listalle teoksia erityisesti monien neljän tähden saaneiden kirjojen joukosta. Valitsin listaan ne, jotka tässä hetkessä tuntuivat tärkeimmiltä, ja joista on jäänyt vahvin muistijälki. Tämä on subjektiivisten suosikkien ja parhaiden lukukokemusten listaus – en edes yritä ottaa kantaa siihen, onko jokin kirja jollain tavalla objektiivisesti ottaen laadukas, enkä siihen pystyisi, vaikka yrittäisinkin.

Jos tulevan kirjavuoteni seuraaminen kiinnostaa, voi mennä stalkkaamaan (tai jopa seuraamaan) Goodreads-sivuani, johon löytyy linkki blogin sivupalkista. Päivitän sinne lukemisiani ja kirjoittelen pieniä arvosteluja – Goodreads on vähän kuin sneak peek siihen, mistä tulen täällä blogissa kirjoittelemaan. Mutta nyt, vuoden 2022 suosikkeihin! Lista etenee käänteisessä järjestyksessä tosi hyvästä vielä parempaan. 

Kuva: Wsoy

10. Donna Tartt – Jumalat juhlivat öisin 

Dark academia -klassikko, joka on ollut viime vuosina hurjassa nosteessa. Monella tavalla lunasti odotukset, joskin jäin toivomaan, että teos olisi mennyt vielä pidemmälle kieroutuneisuudessaan ja tietyssä outoudessa. Tartt kuvaa epämiellyttävien ja kompleksisten hahmojen suhteita toisiinsa mahdottoman tarkasti ja analyyttisesti, ja se oli minulle kirjan parasta antia. Luin tämän syksyllä parhaaseen ruska-aikaan, ja se sopi täydellisesti kirjan tunnelmaan. 

Kuva: S&S

9. Maggie O'Farrell – Hamnet

Fiktiivinen historiallinen romaani, joka kääntää katseensa historiankirjoituksen sivuhenkilöihin: Agnesiin (kirjan sanoin"latinanopettajan", eli Shakespearen vaimoon) ja tämän nuorena kuolevaan Hamnet-poikaan. Itselleni Shakespeare-viitekehys oli kirjassa enemmän välttämätön paha kuin syy kiinnostua teoksesta, mutta onneksi muita syitä nauttia kirjasta oli paljon, eikä Shakespearen hahmon läsnäolo ollut kirjassa mitenkään etualaistettua. Nautin eniten romaanin kielestä, joka on hyvin omaleimasta, luonnonläheistä ja kaikin aistein koettavaa. Myös Hamnetin kuoleman (josta lukija tietää heti ensimmäisiltä sivuilta asti) vääjäämätön tragedia ja siihen liittyvä surun kuvaus oli rakennettu niin, että se todella kosketti. 

Kuva: Otava

8. Jessica Townsend – Nevermoor-sarja

Tuntuu, että tätä sarjaa verrataan Harry Potteriin kyllästymiseen saakka, mutta teen sen vielä kerran – Nevermoorin maailmaan uppoutuminen oli kokemuksena hyvin lähellä sitä, kun luki Harry Pottereita lapsena ensimmäistä kertaa. Sarjasta on ilmestynyt kolme osaa, ja luin tänä vuonna ne kaikki – kaksi ensimmäistä osaa olivat suosikkejani. Ehkä kuitenkin parasta sarjassa on odotus tulevasta: ensimmäiset osat ovat itsessään ehjiä tarinoita, mutta ne jättävät ilmaan juuri sopivasti vinkkejä ja irtonaisia langanpäitä, jotka lupailevat kiinnostavaa, koko (toivottavasti pitkän) sarjan läpi kantavaa juonta. Henkilöhahmot on myös rakennettu niin, että heissä tuntuu olevan syvyyttä ja kerroksia, jotka vain odottavat paljastumista. 

Kuva: Otava

7. Aiden Thomas – Hautausmaan pojat

Mietin pitkään, sijoittaisinko tämän kirjan näin ylös suosikki-listallani: sen juonessa on kieltämättä kauneusvirheitä, ja kerronta on välillä vähän töksähtävää. Mutta lopulta sillä ei ollut lukukokemukseni kannalta paljoakaan merkitystä, sillä kirjan hahmot uivat ihoni alle niin valloittavina ja elävinä, etten voinut muuta kuin rakastaa teosta. Kirjan romanssi tietyssä haikeudessaan ja hitaassa, hienovireisessä kehityksessään oli myös tämän vuoden pakahduttavimpia. Teoksen kautta oli myös kiinnostavaa tutustua latinx-kulttuuriin, jonka yksityiskohtainen kuvaus kirjassa tuntuu rakastaen tehdyltä.

Kuva: Tammi

6. Tara Westover – Opintiellä 

Olen lukenut elämässäni vain kourallisen muistelmia, mutta tämän kirjan jälkeen etsiydyn lajin ääreen varmasti useammin. Teos kuvaa Westoverin karua lapsuutta yhteiskunnan ulkopuolella elävässä survivalisti-perheessä ja sitä, miten hän muutti elämänsä opiskelemalla. Varsinkin teoksen alkupuolen kuvausta perheen arjesta lukee kuin trilleriä, jossa asiat voivat koska tahansa mennä kamalalla tavalla pieleen – ja monesti menevätkin. Westover kuvaa todella tarkasti ja kiinnostavasti vähittäistä prosessiaan kohti itsenäistä ajattelua ja lapsuudenperheen vallasta irtautumista.  

Kuva: Seven Seas

5. Yuhki Kamatani – Our Dreams at Dusk: Shimanami Tasogare, vol 1 & 2

Luin viime vuonna tästä neliosaisesta manga-sarjasta kaksi ensimmäistä osaa, ja olen siitä asti yrittänyt metsästää kirjastosta seuraavia osia. Tarina kertoo kodikkaasti ja lämmöllä pienestä, hylättyjä taloja kunnostavasta sateenkaarevasta yhteisöstä ja sen jäsenten elämästä. Vaikka sarja kuvaa välillä hyvinkin kipeästi niitä haasteita, joita seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvat yhä kohtaavat Japanissa, tarinan keskiössä on turvallisen yhteisön merkitys parantavana voimana. Manga on piirretty herkällä, mahdottoman ilmaisuvoimaisella tavalla, ja yksittäisiä paneeleja tekee monesti mieli jäädä katselemaan pidemmäksi aikaa. Rakastin myös maagisen realismin elementtiä, joka on läsnä tarinassa. Ikävä kyllä sarjaa ei ole vielä käännetty suomeksi. 

4. Alice Oseman – Heartstopper vol 1–4

Kuten viime vuonna niin monet muutkin, etsin käsiini Heartstopper-sarjakuvat katsottuani ihanan Netflix-adaptaation sarjan kahdesta ensimmäisestä osasta – enkä pettynyt. Heartstopperin HLBTIQ+ -representaatio, joka painottaa kantavia ihmissuhteita ja queer-iloa, on jotain, mitä olisin kaivannut itse nuorempana – ja selvästi kaipaan vieläkin. Etenkin sarjan myöhemmissä osissa käsitellään myös tosi vaikeita aiheita taitavasti ja nyanssisesti, mutta silloinkin painopiste on toivossa ja matkassa kohti parempaa, ei ahdistuksen myllyttämisessä. Sarjan osia suomennetaan kovaa kyytiä, ja Heartstopperin viides ja viimeinen osa ilmestyy englanniksi tänä vuonna; en malta odottaa sen lukemista. 

Kuva: Hodder Children's Books

3. Shaun Tan – The Arrival

En ole koskaan lukenut mitään tämänkaltaista. The Arrival on kokonaan sanaton sarjakuva, joka kuvaa siirtolaisuuden kokemusta tavattoman kauniisti ja tarkkaan katsoen. Tarinan päähenkilö muuttaa surrealistiseen maailmaan, ja sen vieraus myös lukijalle on yksi kirjan nerokkaimpia oivalluksia – lukija on päähenkilön kanssa samassa veneessä kummallisessa, uudessa maassa. Kirja kuvaa vierauden pelottavuutta ja sitä, miten siitä vieraudesta voi ensivaikutelman jälkeen löytää uuden kodin. Rakastan mielikuvituseläimiä, ja The Arrivalin maailman surrealistiset olennot ovat ehkä parhaita, mihin olen kirjallisuudessa törmännyt; niin hauskoja ja jotenkin liikuttavia. 

2. Brit Bennett – Mikä meidät erottaa

Luin tämän jo alkuvuodesta, mutta kirja on jäänyt vahvasti mieleen. Teos kertoo hyvin erilaisiin elämiin päätyvistä kaksoissisarista ja heidän tyttäristään, ja näiden tarinoiden kautta tutkii monesta näkökulmasta identiteettiin liittyviä häilyvyyden ja pysyvyyden konsepteja ja sitä, missä määrin menneisyys määrittelee meitä. Kirjan tarina on samaan aikaan jotenkin eeppinen ja todella intiimi, ja kiinnyin voimakkaasti melkein kaikkiin henkilöhahmoihin. Bennet käsittelee kompeksista sisarsuhdetta ja äiti-tytär -dynamiikkoja tarkasti ja inhimillisesti, ja kuvaa kauniisti perheitä, niiden moninaisuutta ja läheisyyden eri muotoja. 

Kuva: Seven Seas

1. Nagata Kabi – My Lesbian Experience with Loneliness

Tämä on ehkä hieman kontroversaali valinta vuoden parhaaksi kirjaksi (ajattelee Häpeäjä minussa), mutta kun mietin ja vertailen eri lukukokemuksia, My Lesbian Experience with Loneliness on kiistatta vuoden intensiivisin ja mieleenpainuvin. Kabi todella retuuttaa lukijaansa sydänjuuria myöten, ja olin kirjan jäljiltä pienessä shokissa, parhaalla mahdollisella tavalla. 

Tässä omaelämäkerrallisessa mangassa Kabi kuvaa tuskallisen rehellisesti ja suoraan haasteitaan masennuksen, eristäytyneisyyden ja syömishäiriön kanssa, ja sitä, miten hän yrittää kamppailla mentaalisesti kohti parempaa paikkaa, jossa hän pystyy tuntemaan yhteyttä muihin ihmisiin ja muuttamaan laiminlyövän ja itseinhoisen suhteen omaan itseensä. Vaikka kirjaa on monesti vaikeaa lukea, sitä lävistää myös sellainen lempeys ja huumori, joka jotenkin itkettää lukijaa vielä pahemmin kuin vaikeuksien kuvaus. Tyylinsä puolesta My Lesbian Experience with Loneliness on erilainen kuin mikään aiemmin lukemani manga – sitä voisi ehkä kuvailla esseeksi mangan muodossa. Kabi on tehnyt tälle teokselle jo neljä jatko-osaa, ja olen lukenut niistä ensimmäisen. Se ei harmikseni ollut läheskään yhtä hyvä kuin tämä, mutta jatkan silti varmaankin jossain vaiheessa sarjaa eteenpäin. Sarjaa ei ole vielä suomennettu. 

Hävettikö?

Vaikka konseptini on periaatteessa sisällyttää Hävettikö? -osio lähinnä arvosteluihin ja lukupäiväkirjoihin, tuntuu lempikirjojen listaus niin hedelmälliseltä maaperältä häpeän tutkimiselle, että olisi tyhmää jättää se tekemättä. Koska hävettää, hävettää hirveästi. 

Kun pohdin, mitä kirjoja nostaisin esiin vuoden suosikkeina, ajattelin ensin lähes automaattisesti lukemiani klassikoita ja "vakavaa" kaunokirjallisuutta. Tarve esiintyä tietynlaista kirjallisuutta lukevana ihmisenä on kaikesta yrityksestäni huolimatta todella suuri – kehtaanko myöntää, että tykkäsin Morriganin koetuksista enemmän kuin Humisevasta harjusta? Kirjoittaessa huomasin myös, että tiettyjen teosten (YA-kirjojen, lastenkirjallisuuden, mangan) kohdalla koin enemmän tarvetta puolustella ja selitellä valintojani – elitistiset genre-arvotukset ovat tarrautuneet alitajuntaani tiukasti. Tämä on ensimmäinen kerta, kun kerron julkisesti minulle merkityksellisistä kirjoista, ja se tuntuu yllättävän hankalalta ja intiimiltä – en pitkään kertonut läheisille ystävillenikään itselleni tärkeistä kirjoista siltä varalta, että minua jotenkin arvosteltaisiin tai lokeroitaisiin suosikkieni perusteella. 

Jos kirjahäpeälleni tekisi ruumiinavauksen, sen tunkkaisten sisuskalujen keskiöstä löytyisi sykkivä mätäpaise, jossa lukisi syvään uurretuin kirjaimin MITÄ MUUT MINUSTA AJATTELEVAT? Monella tavalla tämän listan tekeminen rehellisesti, vailla kulturelliuden performointia, on kuin tökkisi ikävällä pikku skalpellilla juuri tuota verestävää kohtaa. Ehkä tämän listan julkaiseminen onkin juuri sitä, mitä tarvitsen. Ehkä tämä voi olla ensimmäinen askel häpeä-paiseen puhkaisemiseksi ja poistamiseksi lopullisesti lukijan elämästäni – toivotaan niin. Tökkiminen jatkukoon!