Häpeäjän lukunurkka

Tekstit

Tulikaste esseistiikkaan, osa 7: Hubaran tunne-esseitä ja suuri Krohn-pettymys

heinäkuuta 08, 2023

Vihdoin olemme päässeet kevään mittaisen lukukoitoksen päätökseen myös täällä blogin puolella, ja voimme lopettaa tämän suuren ja eeppisen (tai turhauttavan ja laskusuhdanteisen) matkan esseistiikan tulisilla hiilillä. Tänään vuorossa ovat vielä viimeiset savuavat kekäleet, jotka edustavat viimeaikaista suomalaista esseistiikkaa: Koko Hubaran Ruskeat Tytöt ja Leena Krohnin Mitä en koskaan oppinut. Päätämme tämän sarjan tyylille uskollisesti dramaattisen ristiriitaisissa merkeissä: ensimmäinen kokoelmista on minusta aiheellista luettavaa kenelle tahansa, ja toisen kohdalla toivon, etten olisi sitä koskaan lukenutkaan. Koko Hubara: Ruskeat Tytöt: tunne-esseitä Ruskeat Tytöt on kirjalistani teoksista ainoa, jonka lukeminen on ollut mielessäni jo ennen essee-kurssia – olikin hyvä viimein saada se (selvästi tarvittu) sysäys todella lukea tämä kokoelma. Mistä on kyse? Tuntuu, että on saanut elää viimeiset vuodet aikalailla kivenmurikan alla, jos ei ole yhtään kartalla Koko Hubarasta ja R

Kaikki kesken olevat kirjasarjani – kohtuuttoman pitkä listaus

toukokuuta 23, 2023

Kansikuvat kustantajien sivuilta. Aloitin tämän vuoden puolella jälleen kaksi uutta fantasia-kirjasarjaa . Kuten jo niitä käsittelevässä postauksessa paljastin, olen tavattoman lahjakas hamstraamaan lukulistalleni kirjasarjojen avausosia. Mutta mitä sarjojen loppuun lukemiseen tulee... Tämän postauksen pituus ehkä havainnollistaa, miten hyvin onnistun yleensä siinä. En tiedä, kiinnostaako tämä listaus lopulta ketään muuta kuin itseäni, mutta eipä se haittaa. Käytän tätä lähinnä keinona koota aloittamani sarjat yhteen paikkaan (osan olin kokonaan unohtanut) ja hahmottaa, mitä aloittamistani kirjasarjoista haluaisin oikeasti edistää ja mitkä jätän ehkä suosiolla kesken. Penkoessani luettuja kirjojani huomasin myös, että monelle aiemmin lukemalleni kirjalle on ilmaantunut kaikessa hiljaisuudessa jatko-osa (tai -osia!) ja näin listani vain kasvaa kasvamistaan. Kiitos vain, ahkerat kirjailijat: skenaario, jossa saisin listani lyhennettyä vain pariin sarjaan taitaa olla aika utopistinen. To

Tulikaste esseistiikkaan, osa 6: Ihmisvihaa ja loistavia eläinoikeus-esseitä – Antti Nylén ja Anu Silfverberg

toukokuuta 16, 2023

Viimeinkin olemme päässeet esseistiikan tulikasteessani siihen pisteeseen, että voin tarttua 2000-luvulla kirjoitettuihin kokoelmiin. Loppuajan koitoksesta vietämmekin kotimaisten, modernien kirjoittajien parissa. Tällä kertaa tarkastelussa ovat Antti Nylénin esikois-esseekokoelma Vihan ja katkeruuden esseet (miten mieltä ylentävä nimi!) ja Anu Silfverbergin Luonto pakastimessa. Silfverbergin kokoelma oli lukulistalta ensimmäinen, josta olisin voinut kiinnostua ilmankin kurssin rohkaisevaa vaikutusta, ja jonka lukemista odotin innolla. Voin jo tässä vaiheessa pilata yllätyksen ja sanoa, että intuitioni oli oikeassa: Silfverbergin teos oli ensimmäinen luku-urakkani kirja, joka piti kiinnostukseni yllä kautta linjan. En tiedä, pitäisikö olla iloinen tästä faktasta vai itkeä vähän siitä, että tätä piti odottaa listani kolmanneksi viimeiseen kirjaan asti. Mutta aloitetaan Nylénistä. Antti Nylén: Vihan ja katkeruuden esseet Vaikka en ennen tätä kurssia ollut lukenut yhtäkään suomalaista e

Täydellisen lähiön klaustrofobiaa ja keskusteluja äitiydestä – Tulenarkoja asioita

huhtikuuta 29, 2023

Inhoan suomenkielisen version kantta, se ei jotenkin sovi kirjan sävyyn yhtään – minulle tulee tästä sellaiset kummalliset kauhu-fibat. :D Vertailun vuoksi alempana alkuperäinen kansi, joka taas aika hyvin tavoittaa jotain kirjan tunnelmista. Taidan olla vähän kansikuva-snobi. Celeste Ng: Tulenarkoja asioita käännös: Sari Karhulahti Gummerus 2019 alkuteos Little Fires Everywhere (2017) 384 sivua Luin Tulenarkoja asioita jo maaliskuun alussa, mutta koulun deadlinet ja muun elämän kommervenkit ovat pitäneet kevään sen verran intensiivisenä, että löydän itseni jälleen kirjoittelemasta ajatuksiani vasta näin parin kuukauden jälkeen. No, vaikka kirja ei ole enää aivan päällimmäisenä mielessä, ainakin olen voinut sulatella sitä rauhassa, eikä tarvitse hävetä liian hätiköiden tehtyjä mielipiteitä (voi hävetä mielipiteitä muuten vaan :3 ) Kuva: Penguin Random House Celeste Ng tuntuu olleen hyvän aikaa monen lukulistalla, ja häneltä on suomennetukin jo useampia teoksia. Olen todella myöhässä

Tulikaste esseistiikkaan, osa 5: Pentti Linkolan maalaisromanttista jääräilyä – ja yhä järkyttävän ajankohtaista ympäristöpuhetta

maaliskuuta 27, 2023

Tällä kertaa kansikuvan klassinen esseisti-ukkeli on lähtenyt kalastamaan. :) Pentti Linkola: Unelmat paremmasta maailmasta Into 2015 alunperin julkaissut WSOY (1971) 210 sivua Pentti Linkola on tyyppi, josta monella suomalaisella taitaa olla jonkinlainen käsitys ja mielikuva, vaikkei hänen tekstejään olisi lukenutkaan. Omalla kohdallani Linkolan nimi herättää mielikuvia sellaisesta pettuleivän voimalla erätorpassa jurottavasta ukkelista, joka kirjoittelee kynttilänvalossa puhisten vihaisia, eko-fasistisia manifesteja. Lähdinkin lukemaan esseitä oikeastaan aika kiinnostuneena: ajattelin, ettei terrorismista ja tappavista tauti-epidemioista ilakoivan Linkolan lukeminen olisi ainakaan tylsää. Mistä on kyse? Harmillisesti (tai ehkä onneksi, näkökulmasta riippuen) en päässyt näiden esseiden äärellä pöyristymään Linkolan karseimmista ideoista väestön vähentämiseksi maapallolta. Kävi ilmi, että 1960-luvun Linkola on vielä aika kesy verrattuna myöhempiin ulostuloihinsa; tämä kokoelma on kurs

Tulikaste esseistiikkaan, osa 4: Kirjoituksia kirjoittamisesta – Milan Kundera ja Paul Auster

maaliskuuta 16, 2023

Näissä essee-kokoelmien kansissa on selvästi trendi: lukijaa kulmiensa alta paheksuvasti tuijottava Kirjailija-Ukkeli. Tässä vaiheessa, noin puolessa välissä suurta tulikastettani, olen lukenut esseitä yhteensä kahdeksalta kirjailijalta. Niiden perusteella voisi tehdä johtopäätöksen, että essee-kokoelma ilman kirjoittamisen ja kirjallisuuden ruotimista on yksinkertaisesti sula mahdottomuus (poikkeus sääntöön on ollut Olavi Paavolaisen Risti ja hakaristi , mutta se ei olekaan mitenkään tyypillinen essee-kokoelma). Tällä kertaa (osittain) lukemani Milan Kunderan Romaanin taide ja Paul Austerin Baabelin perilliset edustavat tämän kirjallisuusaiheisen esseistiikan raskasta sarjaa: ne eivät muusta puhukaan! Ei sillä, että siinä olisi jotakin vikaa – se vain sopii niin hyvin stereotyyppiin Suuresta Kirjailijasta pohtimassa syntyjä syviä pimeässä luolassaan, kaivelemassa omaa Kirjailijan Napaansa ja kirjoittamassa Suuria Ajatuksia vaikka siitä, mitä Kundera nimittää romaanin taiteeksi. Onne

Fantasia-sarjojen avauksia kaksin kappalein: Magian syvempi sävy ja Viides vuodenaika

maaliskuuta 11, 2023

Erityistaitoni lukijana on aloittaa uusia kirjasarjoja, ja sitten jättää ne roikkumaan sillä ajatuksella, että jatkan niitä sitten joskus . Tämä kurja kohtalo uhkaa sarjoja täysin riippumatta siitä, pidinkö sarjan avaus-osasta vai en – voisin tehdä kokonaan oman, hävettävän pitkän postauksen kaikista näistä kesken olevista kirjasarjoista (ehkä teenkin, jos se vaikka motivoisi vapauttamaan joitakin sarjoja tästä välitila-tyhjiöstä...) Mutta koska uskon vakaasti, että ihmisen on hyvä nojata vahvuuksiaan kohti, lisäsin tähän aloitettujen kirjasarjojen listaan reippaan produktiivisesti heti alkuvuodesta taas kaksi uutta fantasia-sarjaa: V. E. Schwabin Shades of Magic -sarjan ja N. K. Jemisinin Murtunut maailma -trilogian. V. E. Schwab – Magian syvempi sävy (Shades of Magic #1) V. E. Schwab on niitä kirjailijoita, joiden nimi jostain syystä tulee useissa yhteyksissä vastaani, mutta joilta en ole lukenut yhtäkään teosta aiemmin. Tälle vuodelle onkin muodostunut jonkinlaiseksi tahattomaks

Voimauttavan feminististä Instagram-runoutta vai performatiivista aktivismia – Rupi Kaurin Aurinko ja hänen kukkansa

maaliskuuta 03, 2023

Rupi Kaur: Aurinko ja hänen kukkansa käännös: Kreetta Lahtinen Kustannusosakeyhtiö Sammakko 2018 alkuteos the sun and her flowers (2017) 248 sivua En lue melkein koskaan runoutta: olen elämässäni lukenut ehkä yhdellä kädellä laskettavan määrän runokokoelmia (jälleen yksi kirjallisuuden alue, jolle tehdä löytöretkiä – nämä eivät hetkessä lopu, ja mikäs sen parempaa). Tämäkin kokoelma tuli lukulistalleni aivan puskista, kun se valikoitui luettavaksi pienessä kirjakerhossa, jossa olen mukana. Luin kokoelman jo tammikuun alussa, mutta se herätti niin voimakkaita ja ehkä vähän kontroversaalejakin tunteita, että päädyin nyt vielä parin kuukauden miettimisen jälkeenkin kirjoittelemaan siitä. Rupi Kauria kuvaillaan kirjan kirjailija-esittelyssä "somerunorenessanssin kansainväliseksi megatähdeksi". Tämän väitteen todenperäisyyttä kenties vahvistaa se, että vaikka en ole eläessäni ollut Instagramissa, tiesin silti, että Kaur on ollut siellä jonkinlainen ilmiö, ja paljolti rakentanut

Hae tästä blogista